Jos johdolta kysyy, kuinka paljon teknologiaomaisuuteen on sitoutunut pääomaa, vastaus jää usein epätarkaksi. Kun kysyy, mitä tämä pääoma on tuottanut viime vuosina, kysymys jää useimmiten ilman vastausta. Kiinteistöistä, käyttöpääomasta ja sijoituksista raportoidaan numeroin. IT-laitteista raportoidaan hankintabudjeteilla, ei tuottavuudella eikä elinkaariarvolla.
Tämä on merkillinen aukko. Suomalaisissa organisaatioissa teknologiaomaisuuteen sitoutuu kymmeniä tai satoja miljoonia euroja, ja sitä on hallittu pitkään operatiivisena resurssina, ei strategisena pääomana. Yksittäisen laitteen kustannukset näkyvät hankintalaskussa, mutta sen tuotos, käyttöaste ja hiilikuorma elinkaaren aikana jäävät näkymättömiin.
Vuonna 2026 aukko on alkanut muuttua ongelmaksi.
Kolme painetta osuu samaan kohtaan
Ensimmäinen on sääntely. NIS2-direktiivi astui Suomessa voimaan ja edellyttää organisaatioilta ajantasaista näkyvyyttä laitekantaansa. CSRD vaatii kestävyysraportointiin todennettavaa dataa, jota teknologialaitteet kerryttävät joka päivä. Toimialastandardit kuten ISO 55001, ISO 19770 ja ISO 27001 antavat näille raamit. Niiden toteuttaminen edellyttää järjestelmällistä laitedatan keräämistä, säilyttämistä ja tulkintaa. Ilman tätä standardit jäävät sertifikaatiksi ilman kyvykkyyttä.
Toinen on kestävyys. Laitteen elinkaari on yksi suurimmista vipuvarsista hiilijalanjäljen pienentämisessä, sillä jokainen lisävuosi käytössä vähentää sekä uuden laitteen valmistuksen päästöjä että käytöstä poiston jätekuormaa. Pidempi elinkaari ei kuitenkaan synny tahdonasiana. Se vaatii luotettavan tiedon siitä, mikä laite todella toimii, mikä on käyttöikänsä päässä ja mikä seisoo varastossa unohdettuna. Kalenterista tehty vaihtopäätös harvoin osuu oikeaan, ja sama koskee uusia hankintoja: ilman tietoa todellisista käyttöprofiileista on vaikea valita tarkoitukseen sopiva laite, ja pääomaa kuluu vääriin ratkaisuihin.
Kolmas on talous. Budjetit kiristyvät, ja teknologiakustannuksia leikataan ensin sieltä mistä on helpoin, useimmiten hankinnoista. Lyhyellä aikavälillä loogista, pidemmällä aikavälillä tuottavuusriski. Kun säästöjä haetaan ilman tietoa siitä, mitkä laitteet ovat vajaakäytössä ja mitkä lähestyvät uusimisen kynnystä, leikataan sokkona. HUS:ssa, jossa siirtyminen tietoon perustuvaan elinkaarihallintaan on viety pitkälle, päätelaitteen keskimääräinen käyttöikä on lähes kaksinkertaistunut ja vuosittaiset säästöt lasketaan miljoonissa euroissa. Säästöt eivät syntyneet leikkaamalla, vaan näkemällä, ymmärtämällä ja johtamalla todelliseen tietoon perustuen.
Yhteinen lähde: tieto siitä, mitä omistat
Nämä kolme painetta vaikuttavat erillisiltä, mutta ne nojaavat samaan vaatimukseen. Sääntely vaatii näkyvyyttä. Kestävyys vaatii mitattavuutta. Talouden hallinta vaatii dataa. Yksikään niistä ei ratkea ilman, että organisaatio tietää tarkasti, mitä se omistaa, missä laitteet ovat, miten niitä käytetään ja milloin uusiminen on perusteltua.
Teknologiaomaisuuden hallinta ei siis ole IT-osaston substanssikysymys. Se on talousjohtajan, kestävyysvastaavan, tietoturvapäällikön ja toimitusjohtajan yhteinen alusta. Kun nämä toimivat samasta tietopohjasta, sääntelyn täyttäminen, kestävyysraportointi ja säästöjen kohdentaminen tapahtuvat samanaikaisesti. Yhdestä päätöksestä seuraa monta vaikutusta.
Tähän muutokseen kannattaa varautua nyt. Käsittelemme näitä näkökulmia TIVIAn ja IT Insiderin järjestämässä webinaarissa, jossa kysytään suoraan: miten teknologiaomaisuudesta tulee tuottavaa pääomaa? https://tivia.fi/slides/miten-teknologiaomaisuudesta-tulee-tuottavaa-paaomaa-126
Jani Henriksson
toimitusjohtaja
Optimo Systems Oy
Laura Partanen
(FT) tutkija
LUT-Yliopisto
Kaj Aaltonen
Asianajotoimisto Processlaw