Nämä toimijat tarjoavat kattavia infrastruktuuri-, alusta- ja sovelluspalveluja, ja niiden asema globaalissa digitaalisessa ekosysteemissä on poikkeuksellisen vahva.
Pilvipalveluihin liittyvät riskit mielletään usein ennen kaikkea tietoturva- ja tietosuojakysymyksiksi: pelätään tietomurtoja, tietojen väärinkäyttöä tai luovutuksia viranomaisille. Vaikka tällaiset riskit ovat periaatteessa mahdollisia, ne eivät useimmiten ole kaikkein keskeisin ongelma. Hyvin toteutetuilla teknisillä ja sopimuksellisilla
keinoilla voidaan saavuttaa varsin korkea tietoturvan ja yksityisyyden taso myös amerikkalaisissa pilvipalveluissa.
Olennaisempi haaste liittyy rakenteelliseen riippuvuuteen ja vallankäyttöön. Kun keskeinen digitaalinen infrastruktuuri ja toimintakriittiset järjestelmät nojaavat muutaman globaalin toimijan palveluihin, siirtyy todellinen päätösvalta osin käyttäjien ja organisaatioiden ulottumattomiin. Kyse ei ole niinkään tämänhetkisistä ongelmista vaan tulevaisuuden liikkumavarasta: siitä, kuka viime kädessä voi vaikuttaa palvelun ehtoihin, saatavuuteen ja käyttöön.
Pilvipalveluiden itsenäisyys onkin ensisiaisesti strateginen ja poliittinen kysymys, ei vain
tekninen. Erityisesti julkisten organisaatioiden tulee säilyttää kyky tehdä omia valintojaan ja välttää tilanteita, joissa vaihtoehtojen puute pakottaa hyväksymään ulkopuoliset ehdot.
Digitaalinen itsenäisyys tarkoittaa kykyä hallita omaa kehitystä ja rakentaa kestäviä ratkaisuja omista lähtökohdista.
Sähköposti esimerkkinä
Viranomaisviestinnässä käytettävä sähköposti havainnollistaa pilvipalveluihin liittyvää
itsenäisyyskysymystä konkreettisesti. Sähköposti on edelleen keskeinen hallinnon viestintäväline, jonka kautta kulkee myös arkaluonteista tietoa. Vaikka amerikkalaiset sähköpostipalvelut voivat olla teknisesti turvallisia, niiden käyttö tarkoittaa,
että viestinnän perusinfrastruktuuri sijoittuu toisen valtion lainsäädännön piiriin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Cloud Act mahdollistaa viranomaistoimivallan palvelinten sijainnista riippumatta.
Ongelma ei ole välitön väärinkäyttö, vaan se, että viestinnän ehdot voivat viime kädessä
määräytyä Suomen tai EU:n oikeusjärjestelmän ulkopuolella. Lisäksi sähköposti luo helposti pitkäaikaisen lukkiutumisen: viestintä, kalenterit ja dokumentit kietoutuvat yhteen tietyn toimittajan ekosysteemiin, jolloin irtautumisesta tulee ajan myötä yhä vaikeampaa.
Sanktiot ja geopoliittinen riski
Rakenteellinen riippuvuus konkretisoituu erityisen selvästi Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden yhteydessä. Amerikkalaiset teknologiayhtiöt ovat velvollisia noudattamaan kotimaansa pakotelainsäädäntöä globaalisti. Tämä nähtiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) tapauksessa, jossa Yhdysvaltojen asettamat sanktiot katkaisivat vuonna 2025 pääsyyttäjän ja hänen tiiminsä pääsyn amerikkalaisiin sähköposti ja muihin verkkopalveluihin. Digitaalinen toiminta pysähtyi ilman, että mikään tekninen turvamekanismi petti.
Suomessa valtaosa kunnista käyttää amerikkalaista pilvipohjaista sähköpostia. Vertailu
ICC:hen ei tarkoita, että suomalaisviranomaiset olisivat realistinen pakotekohde, vaan se havainnollistaa mekanismia: kun hallinnon perusinfrastruktuuri on ulkoistettu, sen käytettävyys voi olla sidottu vieraan valtion poliittisiin päätöksiin. Tämä tekee pilvipalveluiden itsenäisyydestä systeemisen, oikeudellisen ja geopoliittisen kysymyksen – ei vain tietoteknisen.
Kysymys pilvipalveluista ei siis lopulta koske vain tehokkuutta, kustannuksia tai tietoturvaa, vaan vallankäyttöä, riippuvuuksia ja tulevaisuuden toimintavapautta. Juuri tästä asiasta meidän tulisi käydä avointa ja rehellistä keskustelua.
Kirjoittaja:
Kari Smolander
Ohjelmistotuotannon professori
LUT-yliopisto